Olin rauhaton ja levoton. Lähetin Masterille 17sta tekstiviestin, jossa anelin tapaamista.
Lupasin tekeväni ihan mitä vaan, kunhan vain näkisin hänet.
Mutta hän ei vastannut. Mustasukkaisuus hiipi mieleeni.
Varmasti hänellä oli liian kiire vikitellä muita naisia, uusia narttuja, jotka palvelisivat häntä minua paremmin, ajattelin ja kävelin edestakaisin rauhattomana.
Lähetin vielä ainakin 10 tekstiviestiä joissa lupasin hakevani suunnilleen kuunkin taivaalta.
Vihdoin puhelimeni piippasi. Master vastasi.
Miksi häiritsin häntä kesken tärkeän kokouksen, viestissä luki. Hänen piti tehdä välillä töitäkin, koska olin niin kallis huora. En saisi lähettää hänelle enää yhtäkään viestiä. Hän ottaisi minuun yhteyttä heti kun ehtisi. Ja voisin olla varma ettei tekoni jäisi rankaisematta.
Valahdin istumaan. Olin yhtaikaa sekä helpottunut että närkästynyt. Hän ei ollut unohtanut minua. Mutta miten hän uskaltaa kuvitella että ottaisin vastaan jonkun tyhmän rangaistuksen. Levottomuuteni oli vaihtunut kiukuksi.
Master lähetti viestin tunnin kuluttua.
Olin juuri päättänyt unohtaa hänet kokonaan ja lähteä ystäväni kanssa jumppaan.
Tulen puolen tunnin kuluttua, viestissä luki. Olet täysin alastomana jo kun avaat minulle oven.
No en varmana ole, tuhahdin. Minuahan ei noin komennella.
Enkä ollutkaan.
Master tuijotti minua pitkään. Hänen kasvoillaan vaihtelivat ilmeet ärtymyksestä pieneen hymyntapaiseen.
Arvasin tämän, hän sanoi vakavana. Et sitten ikinä voi tehdä kuten käsketään.
Katselin maahan. Älysin sentään olla hiljaa.
Nyt riisut todella nopeasti! hän ärähti ja katsoi minua haastavasti.
Minä meinasin sanoa jotakin kärkevää, mutta nielaisin sanat viime tipassa ja aloin hitaasti riisuuntua. Se oli tällä kertaa vaikeaa, vaikka olin tehnyt sitä hänen edessään jo satoja kertoja aiemminkin. Nyt tunsin olevani kaikista huorista likaisin.
Hän ei puhunut mitään pitkään aikaan. Katseli minua vain vakavana.
Menet vatsallesi sängylle. Levitä kätesi pään yläpuolelle. Hän komensi.
Minä tottelin ja olin hiljaa.
Hän sitoi käteni kiinni sängyntolppiin. Jalkani hän jätti vapaaksi. Ihmettelin asiaa, sillä yleensä hän ei sitonut minua. Hän tiesi, että pidin juuri siitä eikä hän halunnut ikinä miellyttää minua liikaa. Sitten pelko hiipi mieleeni. Hän aikoi piiskata minua lujempaa kuin ikinä aiemmin. Siksi hän sitoi minut.
Et voi tehdä minulle näin, ulahdin.
Hän katsoi silmiini, silitti hiuksiani ja hymyili hieman surumielisesti.
Sitten iskut alkoivat.
Ne syöpyivät kirvelevinä viiruina pakaroihini.
Pidättelin henkeäni ja purin hampaani yhteen. Minä en huutaisi!
Välillä iskut hivelivät lempeämmin, välillä sivalsivat kuin rikkoakseen minut.
Ja lopulta minä huusin.
Enkä enää tuntenut kipua. Tärisin kauttaaltani kuin horkassa. Valtava lämmin aalto humahti vartaloni ylitse. Huohotin.
Tunsin masterin käden pakaroillani. Hän siveli viiruja hellästi.
Sitten hän työntyi sisääni varovasti ja suuteli samalla hartioitani.
Olin onnellinen.
Kerron nyt mitä Anjelikasta loppujen lopuksi selvisi.
Internetti ja Facebook mahdollistavat helpon yhteydenpidon ympäri maailmaa ja samalla kaikenkirjava huijaaminen tulee erittäin helpoksi.
Anjelika osoittautui lopulta Inarilaiseksi poromieheksi, jolla oli tylsää ja hän keksi mukavan pikku tarinan päiviänsä piristämään. Eihän siinä mitään pahaa tapahtunut, joten lähetin hänelle viestin, jossa kehuin hänen mielikuvitustaan ja toivotin hyvää jatkoa porojen seurassa.
Anjelikan kaltaisia on varmasti satamäärin ympäri maailmaa ja olisi toivottavaa, ettei kenenkään tarvitsisi harrastaa mitään seksitouhuja pakotettuna. Mutta koska aina on seksin tarvitsijoita, tulee aina olemaan tarvetta myös seksipalvelujen antajille. Olivat he sitä sitten omasta tahdostaan tai eivät.
…mutta nyt kerään jatkoa varten uutta materiaalia.
Mikäli haluat jakaa kanssani jonkin kokemuksen/ fantasian/ unelman, otan niitä mielelläni vastaan.
Voit lähettää niitä osoitteeseen: nannaka128@gmail.com
Hyvää Juhannusta!
t.nannaka
Kahvilassa on ruskeat pöydät ja niillä punaruudulliset liinat.
Jokaisella pöydällä on pieni maljakko jossa on keltaisia narsisseja.
Värit riitelevät silmissäni. Olisivat laittaneet niihin edes punaisia tulppaaneja, huomaan ajattelavani ärtyneenä.
Lähes jokaisessa pöydässä istuu ihmisiä.
Nurkassa on vapaana yksi pöytä ja minä istun sinne.
Tuttavani ei ole vielä tullut joten katselen ympärilleni.
Oven luona olevassa pöydässä istuu vanha pariskunta.
Nainen puhuu kiihkeästi miehelle.
Miehellä on nähtävästi huono kuulo, sillä nainen kumartuu jatkuvasti lähemmäs kun sanoo jotakin.
Mies ei edes katso naista vaan hörppii vakavana kahviaan.
Nainen ei siitä välitä vaan jatkaa yksinpuheluaan.
Seuraavassa pöydässä istuu nuori nainen ja venhemman näköinen mies.
Nainen selittää jotakin kauan miehelle. Hänen kätensä liikkuvat puheen tahtiin.
Mies kuuntelee kiinnostuneen näköisenä.
Ajattelen heidän olevan isä ja tytär.
Mies painaa kätensä naisen kädelle ja silittää sitä pitkään.
Hyvin hellästi.
Ei, minä ajattelen, he ovatkin rakastavaisia.
Toisessa pöydässä istuu yksin liikemiehen näköinen keski-ikäinen mies.
Hän puhuu jatkuvasti puhelimeensa ja näyttää niin kovin vakavalta.
Hänen otsansa on rypyssä ja hänen suunsa näyttää siltä kuin se ei hymyilisi koskaan.
Seuraavassa pöydässä istuu nuorisoa.
Nauravia ja juttelevia tyttöjä ja poikia.
Yhden tytön hiukset ovat vihreät.
Ne näyttävät ihan rairuoholta, ajattelen ohimennen.
He näyttävät niin huolettomilta ja iloisilta.
Taaimmaisessa pöydässä istuu mies ja nainen.
Suunnilleen samanikäiset.
He näyttävät hyvin jäykiltä.
Ihan kuin eivät yhtään tuntisi toisiaan.
Kumpikin sormeilee hermostuneesti kahvikuppiaan ja kummankin kasvoilla on jännittynyt hymy.
Välillä miehen silmät vaeltavat alaspäin naisen vartalolla.
Nainen ei tiedä minnepäin katselisi.
Ja sitten olen minä.
Tuttavani ei ole vieläkään tullut enkä saa häntä kiinni puhelimellakaan.
Ketä minä odotan.
Osaisitko yhtään arvata?
Avaan taas sähköpostini jännittyneenä.
Olisiko sinne tänään tullut uutta postia.
Käteni tärisevät ja sydän pamppailee.
Näytöllä näkyy neljä uutta viestiä.
Voi kun edes yksi olisi sellainen kuin toivon!
Viesti joltakulta yhtä yksinäiseltä jolle voisin tarjota sitä mitä hän niin kipeästi kaipaa.
Ja hän lievittää minun himoani ja haluani.
Onhan niitä tullut ennenkin, ajattelen surullisena.
On luvattu kaikkea maan ja taivaan väliltä.
On kerrottu kauniita asioita.
On vannottu ikuista ystävyyttä.
On sanottu rakastavansa.
Vaan sitten onkin paljastunut
ettei hän ollut mies lainkaan,
ettei hän osannut rakastaa,
että hän halusi itselleen vain leikkikalun,
että hän halusi vain satuttaa.
Niin, ajattelen surullisena.
Joka kerta olen hetken aikaa uskonut heidän valheisiinsa.
Vaikka varoituskellot ovat soineet niin että tärykalvot särkyvät ja
vaikka ennemerkkejä on näkynyt niin paljon että niihin meinaa kompastua.
Sydän on halunnut uskoa koska tarve ja kaipuu on ollut niin kamalan suurta.
Aivoilla ei ole siinä vaiheessa mitään virkaa.
Luen viestejä taas kerran toiveikkaana.
En enää edes muista epäilyksiäni.
Jospa sieltä nyt löytyisi se jonka kanssa voisin tulla kokonaiseksi.
Ja taas kerran uskon jonkun kirjoittamat valheet.
Olen levoton.
Sisälläni lentelee lauma vihaisia perhosia.
Mahaa kipristelee ja kurkussa on outo möykky.
Tähän tautiin ei vaan auta burana ja kuuma juoma.
Käteni tärisevät kun otan telkkarin kaukosäätimen ja rojahdan nojatuoliin.
En jaksa tehdä mitään.
Oloni on niin voimaton!
Silmiin pyrkii kyyneleitä.
Taasko,tuhahdan ja pyyhkäisen ne pois.
Johan itkin koko edellisen viikon.
Käperryn syvemmälle tuoliin ja laitan silmät kiinni.
Ehkä unet toisivat helpotuksen tähän olotilaan.
Ehkä edes unessa unelmieni prinssi tulisi ja veisi minut linnaansa…
ja naisi minua niin kauan että nukahtaisimme lopenuupuneina sylikkäin.
Ja hän silittäisi minua ja suutelisi hellästi.
Ja hän naurahtaisi ja laittaisi minut käsirautoihin.
Ja hän ottaisi piiskan ja sivaltaisi pakarani naarmuille.
Ja minä huutaisin onnesta ja hurmiosta…
Avaan silmäni ja katson ympärilleni.
Ei täällä ole prinssejä eikä edes minua haluavia narreja.
Otan keppini ja siihen tukeutuen nousen ylös tuolista.
Kävelen vaivalloisesti ikkunaan ja katselen ulos järvelle.
Vihaiset perhoset sisälläni lentävät niin lujaa että viiltävät sydämeni rikki.
Ei kukaan halua rikkinäistä ihmistä.
